Minua pyydettiin tekemään kakku joka on prinsessan muotoinen. En jaksanut alkaa kakkua muuten muotoileman joten päädyin tähän barbiekakkuun jonka mallin olin jo kauan sitten nähnyt. Vähän vinkkiä haettuani kakkupohjan toteutukseen päätin tehdä tavallisen kakkupohjan alle ja päälle kuivakakkumuotilla.
Sitten olikin koristelun vuoro. En löytänyt mistään mitään vinkkiä miten sokerimassan saa pysymään barbien päällä joten stressasin sitä kovasti, mutta lopulta se osoittautuikin helpoimmaksi osuudeksi. vaikeinta oli mitoittaa mekko oikean mittaiseksi vyötäröltä ja helmasta. Sokerimassaa on vaikea käyttää enää uudestaan jos on kerran asetellut kakun päälle ja joutuukin ottamaan sen pois. Siihen nimittäin ehtii tarttua täytettä ja kakunmuruja. Alla onkin sitten tulosta siitä mitä sain aikaan. Ei nyt ihan täydellinen, mutta ihan kelvollinen tarjottavaksi lastenkutsuilla. Ainiin mekkoon inspiraatiota hain 1700-1800-luvun pukeutumisesta.