perjantai 29. marraskuuta 2013

Luota sydämeesi


Joskus elämänvarrella eteen sattuu päätöksiä jotka eivät ole helppoja. Alkuun kaikki voi tuntua sekavalta ja iskee paniikki kun ei tiedä minkä päätöksen tekee. Jos asiasta puhuu läheisille, voi saada monenlaisia neuvoja jotka voivat sekoittaa ajattelua entisestään. Lopulta kuitenkin vastaus löytyy omasta sydämestä ja itsestä. Jokainen meistä tietään parhaiten vain oman tilanteensa ja tunteensa. 

Kuva ei ehkä ole paras kuvaamaan tätä ajatusta ja kunhan saan otettua sopivankuvan (idea on jo valmiina mielessä) niin laitan tämän uudelleen oikean kuvan kanssa tänne. Halusin laittaa kuitenkin tämän ajatuksen tänne jo nyt.

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Sateen jälkeen


Siksi joskus, koska aina ei näin ole. Ja nyt puhun pääasiassa abstraktilla tasolla sateesta. Joku viisas on sanonutkin että itkeminen puhdistaa ilmaa. Oma kokemus on ettei se aina päde vaan siihen tarvitaan muutakin. Riippuu tietenkin paljon siitä onko itkun aiheuttaja joku asia tai ihminen vai vain elämän yleinen kurjuus. Toki joskus pieni itku elämän apätoivoisuutta tai jotain muuta ongelmaa kohtaan voi helpottaa sitä ahdistusta mitä on sisälleen kerännyt.

Niin siis pohja-ajatus kuitenkin on tuossa kirkkaammissa väreissä että kun asioiden todellinen puoli jää peittaan se pölyn alle mitä tunteet saavat aikaan, niin kun ne tuntees saa itkettyä ulos, niin ehkä hahmottaa sen todellisuuden hiukan kirkkaammin. Eikä asiat olekaan lopulta niin huonosti (tai sitten ne on vielä huonommin :). 

Hmmm....Nyt huomaankin liikkuvani alueella jota en ole hirveän syvällisesti omassa mielessäni pohtinut ja jäsentänyt. On hurjan vaikea koota tästä ajatussekamelskasta jäsenneltyä kokonaisuutta. Ehkä pohdin tätä joskus kun sen aika on, enemmän ja päivitän lisää tähän alle ajatuksia.

maanantai 25. marraskuuta 2013

Yksin-yhdessä


No mitäpä minä tätä selittelemään. Ehkä kuvakin kertoo tätä tarinaa ja hiukan muutakin. Eiliseltä kuvausretkeltä myös tämä kuva tuli muistikortille.

Epäonnistuminen


Tässä tämä lupaamani epäonnistumis-ajatus kera eilen otetun kuvan. Tämän ajatuksen takana on muun muassa seuraavan laisia pohdintoja: Jos ja kun jokainen meistä epäonnistuu tuon tuostakin jossain asioissa, niin miksi se epäonnistuminen on sitten niin kamalaa. Itse lukeudun ihmisiin, jotka vaativat itseltään paljon ja vielä vähän enemmänkin ja epäonnistuminen ei tule kyseeseen, vaikka niitäkin on joutunut sietämään. Siitä huolimatta ja varmaankin juuri siksi, kammoan tehdä asioita, jotka ovat osa minua, julkisesti. Muunmuassa näiden ajatusten ja kuvien julkaisu teettää kovasti tuskaa sen vuoksi etten halua vaikuttaa typerältä ja julkaista onnettomia kuvia yhdessä tyhmien ajatusten. Olen kuitenkin ottanut tässä taistelijan asenteen, vaikka tämä on äärettömän pelottavaa, niin ilman sitä en voi oppia. Vaikka saisin nenilleni niin tietäisimpä ainakin missä mennään. 

Totuushan on siis se että sen kamalammalta epäonnistuminen tuntuu, mitä tärkeämmästä asiasta itselle on kyse. Mikä sitten siinä epäonnistumisessa on niin kamalaa? Pistääkö tässä esiin lapsuuden mahdolliset pelot siitä että luokan rääväsuu nauraa päin naamaa, vai se että menettää omat kasvonsa. Luulenpa että harvemmin kukaan enää aikuisena nauraa toisen epäonnistumiselle. Itseanalyysini on tässä kohden tuottanut tulosta, ja olen tullut siihen tulokseen, että pahinta on se kun täytyy myöntää itselle ettei ehkä olekaan täydellinen ja virheetön. Vaikka tietenkin sekin sattuu että muut näkee oman "huonouden", mutta pahinta se kuitenkin taitaa olla myöntää itselle. 

Tästä aiheesta näköjään syntyisi tekstiä vaikka kuinka paljon, mutta huomaan että aika sekavasti ilmaistuna. Jätän sen kuitenkin tähän sillä se sopii mainiosti aiheeseen. :) En jaa kaikkea pohdintaa täällä, mutta toivottavasti edelläoleva teksti herätti ajattelemaan omalta kannalta asiaa.

Hyväksytäänhän oma vajavaisuus ja tehdään asioita täydellä sydämellä epäonnistumisenpelosta huolimatta.

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Ei etsien


Tarkoitukseni oli postata ensin aivan toisenlainen ajatus, mutta kuviani katsellessa sain uuden ajatuksen liittyen tähän kuvaan. Tässä siis se ajatus. Näitä elämän kuluneita kliseitä, jotka kuitenkin tuntuvat pitävän paikkansa. Joten miksi karsastaa kliseitä...? Kunhan ehdin löytämään soivan kuvan tuolle alkuperäiselle ajatukselle, niin se jatkaa sopivasti ajatusta tähän. Nimittäin se liittyy meidän ihmisten ikuiseen epäonnistumisen pelkoon. Siitäköhän johtuu kliseiden kammoaminen, koska pitää olla alati muuttuva ja luova ja niin edelleen. Ja kliseet on jo luotu joten tässä luovuuden tavoitteessa on epäonnistuttu.

Mutta tämän oivalluksen tein jo joskus kymmenen vuotta sitten kun oli sellainen parikymppinen tyttönen joka halusi saada rakkautta, jostain syystä tuntui että kaikilla muilla samanikäisillä oli joku, eikä se edes ollut totta. Mitä enemmän haikaili sen rakkauden perään, niin sitä kauemmaksi se tuntui kaikkoavan. Jossain vaiheessa päätin etten enää yritä löytää rakkautta. Löysinkö sen silloin? Se olkoon salaisuus. 


lauantai 23. marraskuuta 2013

Riittämätöntä


Tämä kuva ja teksti kertoo ehkä puolestaan, vaikka tietysti tulkinnallisuuttakin on. Mutta jokainen tulkitkoon omaan elmäänsä sopivalla tavalla tämän. Aina sanat eivät riitä kertomaan sitä miltä tuntuu.

Minulle tämä kuva ketoo kipeää tarinaa. Jotenkin sen tummat sävyt ja karikot veden alla sekä kivikko tuovat mieleen tuskan ja kivun ja siitä kumpusi myös muistoja hetkistä kun sanat eivät ole riittäneet. Aina ei tarvitsekaan sanoja, vaan läsnäolo ja kosketus auttavat eteenpäin.

Jonkun toisen silmissä tämä taas saattaa näyttää hyvinkin rakkaudentäyteiseltä kuvalta, joten tässä tilanteessa sanat eivät riitä kertomaan esimerkiksi miten paljon rakastaa, tai miten tärkeä toinen on. Meillä ihmisillä kun on taipumus tarkastella asioita omaan elämän ja sen hetkisten tunteiden valossa niin luultavasti eri elämäntilanteissa ja hetkinä tulkitsemme asioita eri tavalla.

Näen kuvassa kuitenkin myös toivoa paremmasta, sillä karikko päättyy ja aurinko värittää jo veden pintaa. Ja se voisikin kertoa siitä miten se että saa tukea vaikeana hetkenä auttaa kohti parempaa huomista.

torstai 21. marraskuuta 2013

Kerro siitä mitä rakastat


Hmmm....mitä tästä ajatuksesta kertoisin. 

Olen havainnut että kielteisistä ajatuksista tulee helposti kehä, joka ruokkii itseään. Kun toistelee että vihaan sitä tai inhoan tätä, kielteinen tunne voimistuu vaikka toisinaan kuulee sanottavan että puhuminen helpottaa. Vihan tai muidenkaan kielteisten tunteiden tuntemista ei tarvitse kieltää, siihen en tällä ajatuksella pyri. Mutta toistelu huonoista asioista ja kurjissa tunteissa vellominen aiheuttaa vaan tuntijalleen lisää kurjuutta.

Tämän ajatuksen tarkoituksena onkin saada ajattelemaan myönteistä kautta. En pidä jostakin, mutta ei minun tarvitse sitä toistella, sen sijaan voin kertoa paljon siitä mitä rakastan ja mistä pidän. Rakkaus kun kasvaessaan ei itsessään aiheuta mitään ongelmaa. Enkä puhu nyt takertumisesta tai muista pitämisen,kiintymisen ja muiden rakkauteen rinnastettujen tunteiden lieveilmiöistä vaan rakkaudesta tunteena.

tiistai 19. marraskuuta 2013

Sellaisenaan


Miksi meillä ihmisillä on pakottava tarve luokitella toisiamme ja itsemme tiettyyn järjestykseen ja luokkiin. Tuon tuostakin törmään kommentteihin: "Se on tosi fiksu", "Sillä on tosi hyviä juttuja", "Se on ihan todella älykäs" ja niin edelleen. Lista on loputon. Onhan nuo toki hyviä ominaisuuksia mutta niillä on myös se vastapuoli. Näitä ihmisiä verrataan johonkin, joka ei ole niin _________ vaikka sitä ei kommentissa sanotakaan. Eikö ihminen voisi vain olla ihminen, kaikkine piirteineen. Nuokin ominaisuudet nimittäin ovat katsojan ja määrittelijän silmissä. Älykkyys, hauskuus, fiksuus tai muukaan ominaisuus ei ole riippumaton katsojasta. Katsoja määrittelee ensin millaisia aisioita pitää kiinteästi esimerkiksi älykkyyteen liittyvänä ja määrittelee sitä kauttaa kuka on älykäs ja kuka ei. Tällaisista pohdinnosita syntyi tämä ajatus, joka on kypsynyt ajatuksissa jo jonkin aikaa.

maanantai 18. marraskuuta 2013

Taivas vain rajana


Tätä kuvaa katsoessa tuo ajatus jonka liitin kuvaan, pyrki itsepäisesti mieleen vaikka ajattelin ensin laittaa tekstiksi ihan jotain muuta. Ensimmäien ajatus nimittäin oli laittaa tähän jotain lapsen kaltaisesta uteliaisuudesta asioihin joita pidämme ihan tavallisina. Toisein kuitenkin kävi.

Tuota leppäkerttua hoidettiin kyllä suurella hellyydellä, ja toivon että sillä oli sen hellän hoidon jälkeen tosiaan taivas rajana minne lentää. Tuon ajatuksen pohjalla on kuitenkin syvempää ajatusta siitä, miten meistä jokainen tarvitsee hyväksyntää, hellyyttä, rakkautta ja turvallisuutta siihen että voi ja jaksaa toteuttaa omia unelmiaan. Jos ihmisellä ei ole rakastettu ja hyväksytty olo, niin ajatukset kääntyvät helposti itseen ja siihen kurjuuteen mitä itsellä on. Niin ja saa olla erimieltä. :D Mielelläni keskustelen täällä ja saan uusia ajatuksia ihmisiltä, jotka jaksavat miettiä tällaisia.

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Hymyn voima


Ihanaa sunnuntaiaamua! Ehkäpä tästä päivästä tulee hymyn täyteinen.

perjantai 15. marraskuuta 2013

Sano se tänään


Omalla kohdalla huomaa liian monesti, että syystä tai toisesta lykkää joidenkin asioiden sanomista, kertomista. Aina ei ole tarpeen edes sanoa asioita jos ne satuttavat kuulijaa. Tällä ajatuksella haen kuitenkin esimeksiksi sitä hetkeä kun jättää sanomatta jotain kaunista toiselle vain sen vuoksi että tilanne menee vain ohitse eikä saa sanottua. Tällaisia tilanteita voi olla esimerkiksi itselle tärkeän ihmisen kehuminen ja kiittäminen vain sen vuoksi että hän on olemassa. Joskus voi myös jäädä harmittamaan ettei koskaan kertonut ihmiselle, jota kohtaan tunsi/tuntee syviä tunteita. Tietenkin on myös monia syitä olla sanomatta tiettyjä asioita, mutta lopulta, kun löytää oikeat sanat, en usko että omien ainakaan myönteisten tunteiden kertominen satuttaa ketään, päin vastoin. Näissä tapauksissa voi jäädä harmittamaan tekemättä jättäminen, kun lopulta huomaa olevan myöhäistä tehdä asialle jotain.

Elä jokainen päiväsi


Muuttuisiko sinun tapasi elää jos tietäisit eläväsi viimeistä päivää, tai elinaikaa olisi hyvin vähän? Mitä tekisit ensimmäisenä? Tähän kuvaan en vain yksinkertaisesti saanut mahtumaan koko ajatustani tästä. Mutta jos löydän kuvistani sopivan jatkamaan tätä ajatusta, niin kenties sen joskus julkaisen täällä. Ajatus nimittäin jatkuu siihen että meillä voi olla tekemättä jättämisiä ja tekoja jotka tekisimme toisin jos tietäisimme aikaa olevan vähän. Kuoleman läheisyyden tietoisuus voi muuttaa tärkeysjärjestystä.

torstai 14. marraskuuta 2013

Ystävällisyys


Tämän ajatuksen muotoilu oli hiukan vaikeaa, joten olen kiitollinen jos joku löytää paremman mutoilun tälle ajatukselle. En halunnut käyttää ystävällisyyden tilalla mitään muuta sanaa, koska haen nimen omaan pyyteettömän huomaavaisuuden ja ystävällisyyden ajatusta. Esimerkiksi oven auki pitäminen tuntemattomalle odottamatta siitä kiitoksen sanaa tai hymy ventovieraalle. Tai vaikkapa Kiitos, aina kun joku tekee jotain hyväksesi, siitä huolimatta oliko se kyseisen tekijän tehtävä vai ei.

Yksi esimerkki tällaisesta pyyteettömästä ystävällisyydestä on myös se kun lapsi tuo niittykukkia silmät ilosta hehkuen vain siksi, että haluaa ilahduttaa niiden saajaa. Tuo kuvakin on otettu juuri tällaisesta tilanteesta. Ystävällisyyden täyteistä työpäivää! :)

tiistai 12. marraskuuta 2013

Muutos


Tässä vielä yksi kuva tälle päivälle, aamulla se oli jo ideana, mutta nyt sain sen toteutettua.

Rakkautta


Olen pitkään ihaillut muiden kuvia joihin on liitetty jokin aforismi. Nyt sitten viimein sain aikaiseksi kokeilla tätä. Toivottavasti pidätte näkemästänne. Jos en mainitse aforismin tekijää, niin olen joko keksinyt itse sen tai sitten en vain enää muista kuulleeni tai lukeneeni sitä jostakin. 

Julkaisin tämänkin kuvan aiemmin täällä ilman tekstiä, mutta tämä ajatus kuvaa ehkä hiukan sitä millainen mielikuva minulle tuli tuosta yksinäisestä untuvasta pensaan oksalla. En silloin oikein löytänyt sanoja kuvaamaan sitä.

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Hyvää isänpäivää kaikille isille!


Tämän kuvan olen julkaissut täällä sivuilla aiemmin, mutta ilman tuota mietelausetta. Nämä kuitenkin sopivat mielestäni oikein hyvin yhteen ja ehkäpä myös hiukan isänpäivän teemaan. En ole varma olenko kuullut tämän lauseen jossakin, mutta eilen illalla se pulpahti vain jostain syystä mieleeni.