lauantai 27. heinäkuuta 2013

Puutarhajuhlat

Sain olla juhlimassa erään varttuneemman ihmisen syntymäpäiviä. Vaikka sää olikin viileä ja pilvinen, ei se estänyt vieraita nauttimasta ulkojuhlista. Talon isäntä oli myös innokas puutarhuri ja kukat pääsivätkin heti kuvauksen kohteeksi kun sain siihen hetken aikaa.






Kesäpäivä


Olen ollut kesälomareissussa enkä sen vuoksi ole päivittänyt blogiani. Tässä on joitain kuvia reissun varrelta. Oli ihana nauttia lämpimästä tuulesta ja auringon paisteesta rannalla. Samoin taisi tuntea sorsaemo poikasineen.


















torstai 11. heinäkuuta 2013

Läheisen puiston kukkasia










Yllätyin eilen miten paljon puistoissa on erilaisia kukkia. Ja suurin osa näistä oli luonnovaraisia kasveja jotka oli rikkaruohoina tulleet hoidettuun puistoon. Eksyipä mukaan myös ötököitä kukkia kuvatessa. Vois olla joskus hauskaa kun olisi enemmän vapaata-aikaa, alkaa kuvaamaan kasveja kunnolla tehdä niistä oma kasvikirja.:) Nykyäänhän kuvaan enemmänkin siinä sivussa kun olen lasten kanssa liikenteessä.

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Mansikkapenkin aarteita ja kasvava tomaattisato





Mansikat, herneet ja salaatti antavat jo meille satoaan, mutta vielä odotetaan näiden jo todella suuriksi paisuneiden tomaattien satoa. Vesi aivan herahtaa kielelle kun ajattelen hetkeä kun saan poimia kypsän tomaatin ja maistaa sitä. Viimevuotiset tomaatit jäivät aika pieniksi, mutta näillä on kokoa noin 3cm halkaisijaltaan jo eikä vielä punerrusta näy. Eli saattavat hyvinkin vielä suotuisten olojen sattuessa paisua.

Kesäinen päivä aarteineen







Sunnuntaina oli mahtava päivä ja löysimmekin itsemme Skidit festareilta. Matkan varrelta löytyi isompia ja pienenmpiä aarteita. Tuossa apilanurmi kuvassa vaikka se ei onnistunutkaan ihan suunnitellulla tavalla on kuitenkin ihanan kesäinen tunnelma joten laitoin sen siksi tänne.:) Matka jatkui myös festareiden jälkeen leikkipuistoon jossa oli mukava vielä ilta-auringon loisteessa paistatella.

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Suloinen vieras pihalla


Tämmönen söpöstys löyty tänään meidän pihalta. Ja minunhan piti heti rynnätä kamera kädessä sitä ihastelemaan. Ei toinen vielä ollut kovin suuri, toivottavasti näkyy useamminkin tässä pihalla vielä.:)





Tunteellinen siili

Oi, sanoi siili,
olen tunteellinen siili,
olen hyvä, kiltti, hellä.
Ja kelläpä, kellä
on vastaansanomista?
Se vain on surullista,
että piikkikuoren alla 
siilin hellyys piili.

Oi, sanoi siili,
olen surullinen siili,
niin yksinäinen jotta!
Ja se on aivan totta:
Se yksinänsä eli
ja piikein piikitteli,
ja piikkikuoren alla 
sitten itkeskeli.

-Kirsi Kunnas-