Viimeiset lomapäivät vietimme mökillä ja kalastimme mato-ongella. Monta ahventa tarttui koukkuun ja pieni kala-mies oli niin ylpeä saaliistaan. E
tiistai 13. elokuuta 2013
Ikioma lemmikki
Meillä on tytöllä kova lemmikkikuume ja lemmikiksihän kelpaa ihan mikä vaan. Tässä viimeisin lemmikki jota hoidettiin suurella hellyydellä.
maanantai 5. elokuuta 2013
Aamupalaksi OMIA tomaatteja
Vihdoin tänään oli se aamu jolloin sain kerätä aamupalaa omasta tomaattipuskasta. Jo kolme tomaattia oli kypsynyt kerralla, ja varmaan viikonsisällä tulee taas uutta satoa. Harvoin pääsee maistamaan näin mehukkaita ja makeita tomaatteja. Vaikka itse sen sanonkin.:D
Eräissä häissä
Saimme kutsun häihin joita viettiin menneenä viikonloppuna. Kuvasin hyvin vähän kyseisissä juhlissa, sillä halusin keskittyä juhlaan ja minulla oli itselläni myös muutama tehtävä johin minua oli pyydetty. Tässä kuitenkin muutamia kuvia jotka sain napattua.
perjantai 2. elokuuta 2013
Käsitöitä
Tuli kyllä niin ahkera olo eilen, kun sain saman päivän aikana tehtyä 2 viittaa eräisiin häihin kukkaistytöille sekä, kauan vain korissa valmistumista odottaneen, maton valmiiksi. Tässä sitten kuvaa aikaansaannoksistani. Tykkään tehdä uutta vanhasta, ja viita onkin tehty eräästä vanhasta mekosta.:) Ja pitää huomata että en ole mikään käsityöalan ammattilainen. Kunhan räpöstelen tarpeeseen ja joskus huviksenikin.
Porkkanoita ja pillikukkia
Porkkanat alkavat olla jo syötävän kokoisia ja penkkiä harventaessani sainkin jo maistella kesän ensimmäisiä makeita porkkanoita. En muistanutkaan miten hyvältä ne maistuvat suoraan maasta nostettuina. Kehäkukat ovat myös täydessä kukassaan ja koristavat kasvimaata. Puutarhatöiden lomassa käytiin puistossa ja sieltä löytyi kukka jota olen lapsena kutsunut pillikukaksi. Sen oikeaa nimeä en vielä tiedä mutta selvitä sen kyllä.:)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)