Olen tässä jo jonkin aikaa pyöritellyt ajatusta johon sain kipinän Dalai-laman kirjasta Avosydämin. Kirjassa hän puhuu kärsimyksestä ja siitä ettei pidä takertua siihen miten rankkaa itsellä on vaikka näin olisikin. Hän ei kuitenkaan kehoita kieltämään omia tunteita, mutta sen sijaan että jää kaivelemaan mielessään omaa tuskaa ja surua voi suhteuttaa omia tuntemuksiaan ajatellen niitä ihmisiä jotka kärsivät samalla hetkellä mahdollisesti vielä paljon enemmän.
Omalla kohdallani tuo auttaa lähes aina suhteuttamaan tilannetta. Ei se silti sitä tosiasiaa poista että tuntuu pahalta tai kurjalta, mutta tilanne ei enää tunnu niin sietämättömältä, kuin vielä ennen tätä tuntui.
Tätä ajatusta pyöritellessä tiesin minkä kuvan liitän tähän ajatukseen. Huomasin kuitenkin että en voikaan ajatusta laittaa siinä muodossa, kuin olin sitä ensin ajatellut. Siitä olisi nimittäin voinut saada yhdessä tuon kuvan kanssa sellaisen käsityksen että noin kovia kokeneen, kuin tuo linnunpoikanen, pitäisi ajatella miten paljon muut kärsivät. Tarkoitukseni nimittäin oli laittaa kuva jossa joku mahdollisesti kärsii mahdollisesti enemmän kuin lukija.
