Ilahduta-haaste

Pitkän kiireisen kevään jälkeen tulin kurkkaamaan mitä blogiini kuuluu ja olin saanut mintulta (mintun-makuun)haasteen tällaiseen ihanuuteen. Yllätykset ovat aina ihania! Kiitos siis minttu! :)

HAASTE: Ilahduta bloggaajakaveria

Säännöt ovat yksinkertaiset:

- Kirjoita blogiteksti, jossa kerrot haasteen säännöt ja haastat mukaan valitsemasi bloggaajat (päätät itse määrän). Jos haluat, ylläolevaa kuvaa saa vapaasti käyttää postauksessa!

- Kun haastamasi bloggaaja lähtee mukaan ja julkaisee haastepostauksen blogissaan, laita ilahdutusasia vireille. Voit ilahduttaa bloggaajakaveria sinulle sopivimmalla tavalla esimerkiksi postittamalla hänelle kortin, kirjeen, pienen herkun tai jotain omatekemää. Ilahduttaa voit myös vaikkapa kommenttien tai sähköpostin välityksellä!

- Voit tottakai ilahduttaa myös haasteessa jo mukana olevaa bloggaajakaveria, mutta silloin haastetun ei tarvitse enää itse haastaa uusia kirjoittajia. :)

Katsotaan, kuinka moni bloggaajakaveri ilahtuu! :)

HAASTAN:

- Maarit Yritys

- Koboltti 1

- Nainen.kuvastimessa

- Mayo

 

Lisätkää kommentti tähän postaukseen, niin tiedän ketkä lähtevät mukaan.

Aikuinen ja lapsi

Mahtavaa vuodenalkua kaikille! Olen jo jonkin aikaa pyöritellyt mielessäni tätä ajatusta. Helposti sitä ihmisenä kyynistyy ja into ja ilo häviää kun ikää tulee. Kuitenkin into, ilo ja leikkimielisyyskin tuovat elämään sitä valoa mitä moni kaipaa. Kaikki ei olekaan niin vakavaa. Koska minulla on lapsia, on minulla myös hyvä tekosyy välillä kirmata pienen tytön kanssa käsikädessä, vain koska se on hauskaa. Hypimme myös toisinaan kadulla olevien kaivonkansien tai lammikoiden yli. Tätä en ehkä itsekseni kehtaisi niin pidäkkeettömän iloisesti nauraen tehdä ellei mukana olisi se ihana tekosyy. 

Mutta miksi on niin nolottavaa nauttia elämästä kuin pieni lapsi? Eihän se ole keneltäkään pois jos iloitsee niistä pienistä asioista! Normatiivinen oletus aikuisuudesta kuitenkin tuntuu olevan ihmisten omassa päässä se, että vastuullinen aikuinen ei käyttäysy sillä tavalla. Tuskin moni aikuinen, nähdessään lapsensa kanssa leikkivän aikuisen, ajattelee tätä vastuuttomana, mutta varmasti ähes yhtä moni, nähdessään itsekseen kulkevan aikuisen hyppimässä kaivonkansien ylitse, ajattelee tämän olevan joltain osin vajavainen. Mutta onko tällä toiminnalla mitään tekemistä vastuullisuuden tai normaaliuden kanssa? Ensimmäinen ajatus kun luultavasti on: tuo ei ole normaalia. Mikä sitten edes on normaalia? Kuka meistä on se normi joka on mittatikkuna sille, mitä on normaali aikuisuus?

Entä se vastuullisuus? Siitä kertoo kuvan "aikuinen mielessäsi". Vaikka innostuu leikkimään ja iloitsemaan hetkestä, ei silti tarvitse unohtaa omaa vastuullista asemaansa. Leikkiä voi kunhan muistaa leikin rajat. Aikuisena on vastuussa omasta, mutta myös muiden turvallisuudesta. Lisäksi täytyy ottaa muutenkin muiden tunteet ja ajatukset huomioon. Kuitenkin, niin pitkään kun toiminta ei vahingoita ketään fyysisesti, sosiaalisesti, emotionaalisesti tai psyykkisesti, jokaisella pitäisi olla vapaus leikkiä! Uskon että tässä on myös avain myöteisempään asenteeseen! Itselläni, ainakin lätäkköjen yli hyppiessä, suulla on taipumus pyrkiä kohti korvia ja silmät alkavat heijastaa auringon valoa.

Nautitaan siis lapsen sydämestä ymmärtäen kuitenkin vastuu. Ihanaa vuotta kaikille!