tiistai 24. syyskuuta 2013

Syksy saapuu


 Tein tänään pikaisen kävelylenkin kameran kanssa metsään katsomaan miten syksy tekee tuloaan. Oli jo todella kylmää ja kädet olivat ihan kohmeessa lenkin päätteeksi. Muutamia kuvia sain kuitenkin napattua vaikka illan hämäryys jo alkoi häiritä kameran tarkentamista. Olisi pitänyt olla hyvä tuki jotta kuvista olisi tullut tarkkoja. Olen kuitenkin ihan kohtalaisen tyytyväinen kuviin. Parasta oli kuitenkin metsän rauha ympärillä.









2 kommenttia:

  1. Tuhannesta kuvasta onnistuu täydellisesti ehkä yksi vai miten se menikään?? Itse tykkään eniten tosta yksinäisestä punaisesta marjasta. Pitäisi itekin poiketa metsään kun ruska on tänä vuonna taas keskivertoa nätimpi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se menee. Sitä vaan aina toivoo että olis jo sen verran kehittynyt kuvaajana ettei se hyvän kuvan syntyminen ois niin paljoa tuurista kiinni. :)

      Poista