Eilen kävellessäni kirjastolta bussipysäkille, havahduin siihen miten katse vain hakeutui kohti maata. En yleensäkään tuijottele ohikulkevia ihmisiä, mutta katselen kuitenkin ympärilleni. Ehkä se johtuu myös siitä, kun nautin kuvaamisesta, otan myös kuvia silmilläni kaiken aikaa. Eilen kuitenkin katselin vain maata. Kuljin alueella jolla on aivan ihania vanhoja porrasaskelmia sekä vanhoja taloja. Katuja reunustaa myös vanhat aidat ja puut. Jostain mielen sopukasta tuli silloin mieleen tämä ajatus.
Sen lisäksi että voi kauniita maisemia tai yksityiskohtia jäädä näkemättä, voi jokin kaunis tapahtuma mennä ohitse. Samalla reissulla näin hyvin iäkkään pariskunnan, joka toisiinsa nojaten kulki verkkaista tahtia eteenpäin. Tämä tosin oli sen jälkeen kun olin huomannut katsovani vain tien harmauteen ja nostanut katseeni siitä. Asiaa voi myös ajatella kuvaannollisesti. Jos keskittyy liian intensiivisesti omaan itseensä ja elämäänsä, voi paljon hyviä ja kauniita asioita mennä ohitse. Tietä voi kulkea katsomatta suoraan siihen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti