Tarkoitukseni oli postata ensin aivan toisenlainen ajatus, mutta kuviani katsellessa sain uuden ajatuksen liittyen tähän kuvaan. Tässä siis se ajatus. Näitä elämän kuluneita kliseitä, jotka kuitenkin tuntuvat pitävän paikkansa. Joten miksi karsastaa kliseitä...? Kunhan ehdin löytämään soivan kuvan tuolle alkuperäiselle ajatukselle, niin se jatkaa sopivasti ajatusta tähän. Nimittäin se liittyy meidän ihmisten ikuiseen epäonnistumisen pelkoon. Siitäköhän johtuu kliseiden kammoaminen, koska pitää olla alati muuttuva ja luova ja niin edelleen. Ja kliseet on jo luotu joten tässä luovuuden tavoitteessa on epäonnistuttu.
Mutta tämän oivalluksen tein jo joskus kymmenen vuotta sitten kun oli sellainen parikymppinen tyttönen joka halusi saada rakkautta, jostain syystä tuntui että kaikilla muilla samanikäisillä oli joku, eikä se edes ollut totta. Mitä enemmän haikaili sen rakkauden perään, niin sitä kauemmaksi se tuntui kaikkoavan. Jossain vaiheessa päätin etten enää yritä löytää rakkautta. Löysinkö sen silloin? Se olkoon salaisuus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti