Lämmintä ja tunnelmallista Joulua!

Kiitos kuluneesta vuodesta! Vuodenvaihteessa tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä kun aloitin blogini kirjoittamisen. Paljon on tähän vuoteen mahtunut, niin iloa kuin surua sekä niitä hetkiä jolloin arjen aherrus on täyttänyt päivän ilman suurempia tunnemylläköitä. Eli lyhyesti sanoen voisin sanoa että vuoteen on mahtunut elämää. Koen kuitenkin näiden kaikkien kokemusten olleen tarpeen juuri minulle, jotta voin oppia siitä ja kasvaa taas hitusen ymmärtävämmäksi ihmiseksi.

Ihanaa joulua!

Älä häpeä tietämättömyyttäsi

Törmään aina silloin tällöin ihmisiin jotka pelkäävät kysyä jos eivät tiedä johonkin vastausta. Itsekin koen kysymisen vaikeaksi etenkin silloin, jos minun omasta mielestäni kuuluisi tietää kyseinen asia. On vaikeaa myöntää ja hyväksyä se, ettei aina tiedäkään kaikkeen vastausta. Tämä myöntäminen ja hyväksyminen on kuitenkin avain sille, että voi oppia uutta. Jos ei koe tai ymmärrä tarvitsevansa lisätietoa tai ymmärrystä, ei oppi mene perille vaikka sitä kaataisi päähän. Toinen oppimisen este on se, jos tietää tarvitsevansa lisätietoa, mutta ei osaa tai uskalla kysyä. Tässäkin vanhat sanonnat: "Kysyvä ei tieltä eksy" ja "Se joka kysyy on hetken tyhmä, se joka ei kysy on aina tyhmä", käyvät kyllä järkeen.

Hunoo asia ei siis suinkaan ole se, että kysyy jos jotain ei tiedä, vaan se että ei tiedä eikä uskalla kysyä, esimerkiksi sen vuoksi, että näyttäisi jonkun silmissä tyhmältä tai osaamattomalta.

Katso myös ympärillesi

Eilen kävellessäni kirjastolta bussipysäkille, havahduin siihen miten katse vain hakeutui kohti maata. En yleensäkään tuijottele ohikulkevia ihmisiä, mutta katselen kuitenkin ympärilleni. Ehkä se johtuu myös siitä, kun nautin kuvaamisesta, otan myös kuvia silmilläni kaiken aikaa. Eilen kuitenkin katselin vain maata. Kuljin alueella jolla on aivan ihania vanhoja porrasaskelmia sekä vanhoja taloja. Katuja reunustaa myös vanhat aidat ja puut. Jostain mielen sopukasta tuli silloin mieleen tämä ajatus. 

Sen lisäksi että voi kauniita maisemia tai yksityiskohtia jäädä näkemättä, voi jokin kaunis tapahtuma mennä ohitse. Samalla reissulla näin hyvin iäkkään pariskunnan, joka toisiinsa nojaten kulki verkkaista tahtia eteenpäin. Tämä tosin oli sen jälkeen kun olin huomannut katsovani vain tien harmauteen ja nostanut katseeni siitä. Asiaa voi myös ajatella kuvaannollisesti. Jos keskittyy liian intensiivisesti omaan itseensä ja elämäänsä, voi paljon hyviä ja kauniita asioita mennä ohitse. Tietä voi kulkea katsomatta suoraan siihen.

Seuraava askel

Tämä ajatus liittyy niin konkreettisiin askeliin kuin kuvaannollisestikin. Joskus on vain vaikea ottaa se seuraava askel joka on tullut eteen. Se askel voi olla välttämätön eikä ole valittavissa silloin toista tietä. Ehkä askeleen ottamista helpottaa se että käy läpi asiat mitä tuo askel saa aikaan. Ehkä astut "juuri siihen itseensä" tai kompastut askelmalla, mutta voit aina nousta ylös ja puhdistaa "sen" sotkun kengästäsi. Askelmien päässä näet kannattiko askel. Joskus voimme tehdä myös vääriä valintoja, mutta tien päähän ei näe ennen kuin matka on kuljettu, joten itselleen täytyy myös antaa anteeksi. Vääristä valinnoista myös oppii. Tärkeää on punnita, tällä hetkellä mitä vaihtoehtoja on ja miten ne mahdollisesti vaikuttavat.

Tuosta kuvasta tahdon sanoa, että vaikka tämä ajatus jotenkin mielestäni sopii tähän kuvaan, niin siitä huolimatta olisin itse halunnut kulkea juuri nuo portaat ylös ja nähdä mitä niiden yläpäässä on. Siitä huolimatta että portailla todellakin saattoi olla ihmisten tai eläinten tuotoksia. Rakastan vanhoja kapeita kujia ja konkreettisesti seikkailua tuntemattomaan.:) Ehkä se luo vastapainoa sille kun muuten, sisäisesti, olen niin pysyvyyttä ja turvallisuutta rakastava.

Tämä on samalla minun blogini 100. postaus joten voitte jokainen juhlistaa sitä ajattelemalla omaa itseäsi ja tätä hetkeä. Millainen tämä hetki on? Nauti hetkestä sillä se hetki on nopeasti poissa. Tulee varmasti muita hetkiä, muistan kuitenkin jostain lukeneen erään kirjoituksen aiheesta.Kirjoittaja kertoi ikuisesta kiireestä ja "sitten kun" -ajattelusta. Kunhan minä olen siinä ja siinä elämänvaiheessa, niin sitten alan elää tässä hetkessä. Ennen kuin ihminen huomaakaan, elämää on pitkästi takana eikä välttämättä enää kovin pitkästi edessä. Hetket ovat menneet ohitse haaveillen vain tulevasta. Jos tässä vaiheessa ymmärtää alkaa elää hetkessä niin hyvä, mutta voi myös käydä että sitten aletaankin elää "voi kunpa"-elämää. Voi kunpa olisin silloin tajunnut, nyt olen jo liian vanha siihen ja siihen. Kun ottaa vastaan elämän sellaisena kuin se vastaan tulee, kaikissa väreissä, ja elää sen hetken niin mukaan saa paljon enemmän. Niin pitkään kuin on elämää, ei ole myöhäistä alkaa elää hetkessä.

Helmiä sinun hetkiisi!

Hoida rakkautta

Olen monensti kuullut sanontoja tapaan: "Niin makaat kuin petaat.", "Niität sitä mitä kylvät." tai "Sitä saa mitä tilaa." Tällaisista pohdinnoista syntyi tämä runokyhäelmä-mikälie. Ehkä kuitennkin tämän ajatus on tärkein. Kun jakaa hyvää niin joskus se poikii lisää hyvää.

Luota sydämeesi

Joskus elämänvarrella eteen sattuu päätöksiä jotka eivät ole helppoja. Alkuun kaikki voi tuntua sekavalta ja iskee paniikki kun ei tiedä minkä päätöksen tekee. Jos asiasta puhuu läheisille, voi saada monenlaisia neuvoja jotka voivat sekoittaa ajattelua entisestään. Lopulta kuitenkin vastaus löytyy omasta sydämestä ja itsestä. Jokainen meistä tietään parhaiten vain oman tilanteensa ja tunteensa. 

Kuva ei ehkä ole paras kuvaamaan tätä ajatusta ja kunhan saan otettua sopivankuvan (idea on jo valmiina mielessä) niin laitan tämän uudelleen oikean kuvan kanssa tänne. Halusin laittaa kuitenkin tämän ajatuksen tänne jo nyt.

Sateen jälkeen

Siksi joskus, koska aina ei näin ole. Ja nyt puhun pääasiassa abstraktilla tasolla sateesta. Joku viisas on sanonutkin että itkeminen puhdistaa ilmaa. Oma kokemus on ettei se aina päde vaan siihen tarvitaan muutakin. Riippuu tietenkin paljon siitä onko itkun aiheuttaja joku asia tai ihminen vai vain elämän yleinen kurjuus. Toki joskus pieni itku elämän apätoivoisuutta tai jotain muuta ongelmaa kohtaan voi helpottaa sitä ahdistusta mitä on sisälleen kerännyt.

Niin siis pohja-ajatus kuitenkin on tuossa kirkkaammissa väreissä että kun asioiden todellinen puoli jää peittaan se pölyn alle mitä tunteet saavat aikaan, niin kun ne tuntees saa itkettyä ulos, niin ehkä hahmottaa sen todellisuuden hiukan kirkkaammin. Eikä asiat olekaan lopulta niin huonosti (tai sitten ne on vielä huonommin :). 

Hmmm....Nyt huomaankin liikkuvani alueella jota en ole hirveän syvällisesti omassa mielessäni pohtinut ja jäsentänyt. On hurjan vaikea koota tästä ajatussekamelskasta jäsenneltyä kokonaisuutta. Ehkä pohdin tätä joskus kun sen aika on, enemmän ja päivitän lisää tähän alle ajatuksia.

Yksin-yhdessä

No mitäpä minä tätä selittelemään. Ehkä kuvakin kertoo tätä tarinaa ja hiukan muutakin. Eiliseltä kuvausretkeltä myös tämä kuva tuli muistikortille.

Epäonnistuminen

Tässä tämä lupaamani epäonnistumis-ajatus kera eilen otetun kuvan. Tämän ajatuksen takana on muun muassa seuraavan laisia pohdintoja: Jos ja kun jokainen meistä epäonnistuu tuon tuostakin jossain asioissa, niin miksi se epäonnistuminen on sitten niin kamalaa. Itse lukeudun ihmisiin, jotka vaativat itseltään paljon ja vielä vähän enemmänkin ja epäonnistuminen ei tule kyseeseen, vaikka niitäkin on joutunut sietämään. Siitä huolimatta ja varmaankin juuri siksi, kammoan tehdä asioita, jotka ovat osa minua, julkisesti. Muunmuassa näiden ajatusten ja kuvien julkaisu teettää kovasti tuskaa sen vuoksi etten halua vaikuttaa typerältä ja julkaista onnettomia kuvia yhdessä tyhmien ajatusten. Olen kuitenkin ottanut tässä taistelijan asenteen, vaikka tämä on äärettömän pelottavaa, niin ilman sitä en voi oppia. Vaikka saisin nenilleni niin tietäisimpä ainakin missä mennään. 

Totuushan on siis se että sen kamalammalta epäonnistuminen tuntuu, mitä tärkeämmästä asiasta itselle on kyse. Mikä sitten siinä epäonnistumisessa on niin kamalaa? Pistääkö tässä esiin lapsuuden mahdolliset pelot siitä että luokan rääväsuu nauraa päin naamaa, vai se että menettää omat kasvonsa. Luulenpa että harvemmin kukaan enää aikuisena nauraa toisen epäonnistumiselle. Itseanalyysini on tässä kohden tuottanut tulosta, ja olen tullut siihen tulokseen, että pahinta on se kun täytyy myöntää itselle ettei ehkä olekaan täydellinen ja virheetön. Vaikka tietenkin sekin sattuu että muut näkee oman "huonouden", mutta pahinta se kuitenkin taitaa olla myöntää itselle. 

Tästä aiheesta näköjään syntyisi tekstiä vaikka kuinka paljon, mutta huomaan että aika sekavasti ilmaistuna. Jätän sen kuitenkin tähän sillä se sopii mainiosti aiheeseen. :) En jaa kaikkea pohdintaa täällä, mutta toivottavasti edelläoleva teksti herätti ajattelemaan omalta kannalta asiaa.

Hyväksytäänhän oma vajavaisuus ja tehdään asioita täydellä sydämellä epäonnistumisenpelosta huolimatta.

Ei etsien

Tarkoitukseni oli postata ensin aivan toisenlainen ajatus, mutta kuviani katsellessa sain uuden ajatuksen liittyen tähän kuvaan. Tässä siis se ajatus. Näitä elämän kuluneita kliseitä, jotka kuitenkin tuntuvat pitävän paikkansa. Joten miksi karsastaa kliseitä...? Kunhan ehdin löytämään soivan kuvan tuolle alkuperäiselle ajatukselle, niin se jatkaa sopivasti ajatusta tähän. Nimittäin se liittyy meidän ihmisten ikuiseen epäonnistumisen pelkoon. Siitäköhän johtuu kliseiden kammoaminen, koska pitää olla alati muuttuva ja luova ja niin edelleen. Ja kliseet on jo luotu joten tässä luovuuden tavoitteessa on epäonnistuttu.

Mutta tämän oivalluksen tein jo joskus kymmenen vuotta sitten kun oli sellainen parikymppinen tyttönen joka halusi saada rakkautta, jostain syystä tuntui että kaikilla muilla samanikäisillä oli joku, eikä se edes ollut totta. Mitä enemmän haikaili sen rakkauden perään, niin sitä kauemmaksi se tuntui kaikkoavan. Jossain vaiheessa päätin etten enää yritä löytää rakkautta. Löysinkö sen silloin? Se olkoon salaisuus. 

Riittämätöntä

Tämä kuva ja teksti kertoo ehkä puolestaan, vaikka tietysti tulkinnallisuuttakin on. Mutta jokainen tulkitkoon omaan elmäänsä sopivalla tavalla tämän. Aina sanat eivät riitä kertomaan sitä miltä tuntuu.

Minulle tämä kuva ketoo kipeää tarinaa. Jotenkin sen tummat sävyt ja karikot veden alla sekä kivikko tuovat mieleen tuskan ja kivun ja siitä kumpusi myös muistoja hetkistä kun sanat eivät ole riittäneet. Aina ei tarvitsekaan sanoja, vaan läsnäolo ja kosketus auttavat eteenpäin.

Jonkun toisen silmissä tämä taas saattaa näyttää hyvinkin rakkaudentäyteiseltä kuvalta, joten tässä tilanteessa sanat eivät riitä kertomaan esimerkiksi miten paljon rakastaa, tai miten tärkeä toinen on. Meillä ihmisillä kun on taipumus tarkastella asioita omaan elämän ja sen hetkisten tunteiden valossa niin luultavasti eri elämäntilanteissa ja hetkinä tulkitsemme asioita eri tavalla.

Näen kuvassa kuitenkin myös toivoa paremmasta, sillä karikko päättyy ja aurinko värittää jo veden pintaa. Ja se voisikin kertoa siitä miten se että saa tukea vaikeana hetkenä auttaa kohti parempaa huomista.

Kerro siitä mitä rakastat

Hmmm....mitä tästä ajatuksesta kertoisin. 

Olen havainnut että kielteisistä ajatuksista tulee helposti kehä, joka ruokkii itseään. Kun toistelee että vihaan sitä tai inhoan tätä, kielteinen tunne voimistuu vaikka toisinaan kuulee sanottavan että puhuminen helpottaa. Vihan tai muidenkaan kielteisten tunteiden tuntemista ei tarvitse kieltää, siihen en tällä ajatuksella pyri. Mutta toistelu huonoista asioista ja kurjissa tunteissa vellominen aiheuttaa vaan tuntijalleen lisää kurjuutta.

Tämän ajatuksen tarkoituksena onkin saada ajattelemaan myönteistä kautta. En pidä jostakin, mutta ei minun tarvitse sitä toistella, sen sijaan voin kertoa paljon siitä mitä rakastan ja mistä pidän. Rakkaus kun kasvaessaan ei itsessään aiheuta mitään ongelmaa. Enkä puhu nyt takertumisesta tai muista pitämisen,kiintymisen ja muiden rakkauteen rinnastettujen tunteiden lieveilmiöistä vaan rakkaudesta tunteena.

Sellaisenaan

Miksi meillä ihmisillä on pakottava tarve luokitella toisiamme ja itsemme tiettyyn järjestykseen ja luokkiin. Tuon tuostakin törmään kommentteihin: "Se on tosi fiksu", "Sillä on tosi hyviä juttuja", "Se on ihan todella älykäs" ja niin edelleen. Lista on loputon. Onhan nuo toki hyviä ominaisuuksia mutta niillä on myös se vastapuoli. Näitä ihmisiä verrataan johonkin, joka ei ole niin _________ vaikka sitä ei kommentissa sanotakaan. Eikö ihminen voisi vain olla ihminen, kaikkine piirteineen. Nuokin ominaisuudet nimittäin ovat katsojan ja määrittelijän silmissä. Älykkyys, hauskuus, fiksuus tai muukaan ominaisuus ei ole riippumaton katsojasta. Katsoja määrittelee ensin millaisia aisioita pitää kiinteästi esimerkiksi älykkyyteen liittyvänä ja määrittelee sitä kauttaa kuka on älykäs ja kuka ei. Tällaisista pohdinnosita syntyi tämä ajatus, joka on kypsynyt ajatuksissa jo jonkin aikaa.

Taivas vain rajana

Tätä kuvaa katsoessa tuo ajatus jonka liitin kuvaan, pyrki itsepäisesti mieleen vaikka ajattelin ensin laittaa tekstiksi ihan jotain muuta. Ensimmäien ajatus nimittäin oli laittaa tähän jotain lapsen kaltaisesta uteliaisuudesta asioihin joita pidämme ihan tavallisina. Toisein kuitenkin kävi.

Tuota leppäkerttua hoidettiin kyllä suurella hellyydellä, ja toivon että sillä oli sen hellän hoidon jälkeen tosiaan taivas rajana minne lentää. Tuon ajatuksen pohjalla on kuitenkin syvempää ajatusta siitä, miten meistä jokainen tarvitsee hyväksyntää, hellyyttä, rakkautta ja turvallisuutta siihen että voi ja jaksaa toteuttaa omia unelmiaan. Jos ihmisellä ei ole rakastettu ja hyväksytty olo, niin ajatukset kääntyvät helposti itseen ja siihen kurjuuteen mitä itsellä on. Niin ja saa olla erimieltä. :D Mielelläni keskustelen täällä ja saan uusia ajatuksia ihmisiltä, jotka jaksavat miettiä tällaisia.

Hymyn voima

Ihanaa sunnuntaiaamua! Ehkäpä tästä päivästä tulee hymyn täyteinen.

Sano se tänään

Omalla kohdalla huomaa liian monesti, että syystä tai toisesta lykkää joidenkin asioiden sanomista, kertomista. Aina ei ole tarpeen edes sanoa asioita jos ne satuttavat kuulijaa. Tällä ajatuksella haen kuitenkin esimeksiksi sitä hetkeä kun jättää sanomatta jotain kaunista toiselle vain sen vuoksi että tilanne menee vain ohitse eikä saa sanottua. Tällaisia tilanteita voi olla esimerkiksi itselle tärkeän ihmisen kehuminen ja kiittäminen vain sen vuoksi että hän on olemassa. Joskus voi myös jäädä harmittamaan ettei koskaan kertonut ihmiselle, jota kohtaan tunsi/tuntee syviä tunteita. Tietenkin on myös monia syitä olla sanomatta tiettyjä asioita, mutta lopulta, kun löytää oikeat sanat, en usko että omien ainakaan myönteisten tunteiden kertominen satuttaa ketään, päin vastoin. Näissä tapauksissa voi jäädä harmittamaan tekemättä jättäminen, kun lopulta huomaa olevan myöhäistä tehdä asialle jotain.

Elä jokainen päiväsi

Muuttuisiko sinun tapasi elää jos tietäisit eläväsi viimeistä päivää, tai elinaikaa olisi hyvin vähän? Mitä tekisit ensimmäisenä? Tähän kuvaan en vain yksinkertaisesti saanut mahtumaan koko ajatustani tästä. Mutta jos löydän kuvistani sopivan jatkamaan tätä ajatusta, niin kenties sen joskus julkaisen täällä. Ajatus nimittäin jatkuu siihen että meillä voi olla tekemättä jättämisiä ja tekoja jotka tekisimme toisin jos tietäisimme aikaa olevan vähän. Kuoleman läheisyyden tietoisuus voi muuttaa tärkeysjärjestystä.

Ystävällisyys

Tämän ajatuksen muotoilu oli hiukan vaikeaa, joten olen kiitollinen jos joku löytää paremman mutoilun tälle ajatukselle. En halunnut käyttää ystävällisyyden tilalla mitään muuta sanaa, koska haen nimen omaan pyyteettömän huomaavaisuuden ja ystävällisyyden ajatusta. Esimerkiksi oven auki pitäminen tuntemattomalle odottamatta siitä kiitoksen sanaa tai hymy ventovieraalle. Tai vaikkapa Kiitos, aina kun joku tekee jotain hyväksesi, siitä huolimatta oliko se kyseisen tekijän tehtävä vai ei.

Yksi esimerkki tällaisesta pyyteettömästä ystävällisyydestä on myös se kun lapsi tuo niittykukkia silmät ilosta hehkuen vain siksi, että haluaa ilahduttaa niiden saajaa. Tuo kuvakin on otettu juuri tällaisesta tilanteesta. Ystävällisyyden täyteistä työpäivää! :)

Muutos

Tässä vielä yksi kuva tälle päivälle, aamulla se oli jo ideana, mutta nyt sain sen toteutettua.

Rakkautta

Olen pitkään ihaillut muiden kuvia joihin on liitetty jokin aforismi. Nyt sitten viimein sain aikaiseksi kokeilla tätä. Toivottavasti pidätte näkemästänne. Jos en mainitse aforismin tekijää, niin olen joko keksinyt itse sen tai sitten en vain enää muista kuulleeni tai lukeneeni sitä jostakin. 

Julkaisin tämänkin kuvan aiemmin täällä ilman tekstiä, mutta tämä ajatus kuvaa ehkä hiukan sitä millainen mielikuva minulle tuli tuosta yksinäisestä untuvasta pensaan oksalla. En silloin oikein löytänyt sanoja kuvaamaan sitä.

Hyvää isänpäivää kaikille isille!

Tämän kuvan olen julkaissut täällä sivuilla aiemmin, mutta ilman tuota mietelausetta. Nämä kuitenkin sopivat mielestäni oikein hyvin yhteen ja ehkäpä myös hiukan isänpäivän teemaan. En ole varma olenko kuullut tämän lauseen jossakin, mutta eilen illalla se pulpahti vain jostain syystä mieleeni.

Rannalla

ALISTUMINEN

Läpi sateen hymyn hopeisen
vihreänä mäntymetsä hohtaa,
mutta havun takaa silmä kohtaa
herkät kultakutrit koivujen.
Sateen hento valo minuun valuu.
Kipu sykkii, vaan en kapinoi.
Talven kautta vain käy suveen paluu
lehden, joka sädehehkun joi.

-Saima Harmaja-

Kastepisaroita

Koska en löytänyt hyvää runoa aiheeseen liittyen, kuvat kertokoon. 

Juhlapäivän herkut

 Meillä oli eilen juhlat. Teemana oli suklaa, joka ei kyllä ole minua tuntien yllätys. Täytekakkuna oli sacher kakkupohja joka oli täytetty appelsiini marmeladilla sekä kreikkalaisella jogurtilla. En lisännyt jogurttiin sokeria sillä marmeladi oli itsessään niin makea. Kuorrutteena on kerma mascarpone vaahto joka on maustettu ainoastaan vaniljasokerilla kevyesti.

Alla oleva kakku on appelsiini-rommihyytelökakku. Pohjana on 2pkt Dops keksejätäytteineen ja tilkka maitoa. En murskannut keksejä kovin pieneksi sillä silloin ne saattavat tehdä pohjasta liian kovan leikata. Täytteeseen laitoin appelsiinimarmeladia, rommiesanssia, mascarponea ja kermaa. 

Suolaisena palana tarjosin salaatin lisäksi ruissipsejä joihin laitoin savukinkku-creme fraiche-tahnan täytteeksi.

Kiitos vieraille jotka auttoivat näiden herkkujen tuhoamisessa!

Mielikuvitus

 Tuo yksinäinen untuva oksalla sai mielikuvituksen lentämään. Olisin halunnut liittää jonkun mielikuvaa avaavan runon tähän mukaan, mutta en löytänyt yhtäkään sopivaa. Ja valitettavasti omat taidot eivät riitä tuosta vain runon keksimiseen. Tässä kuitenkin yksi runo joka sopii hyvin syksyyn.

 Syksyllä

Nyt on syksy, ja kultaiset linnut
lentävät kaikki kotiin sinisen veden yli;
Rannalla istuen tuijotan  syksyn koruja
ja hyvästely humisee puissa.
Hyvästely on suuri, ero edessä,
mutta jälleennäkeminen on varma.
Siksi on uni kevyt, kun nukahdan, käsi pään
 alla.
Tunnen erään äidin hengityksen silmilläni
ja erään äidin suun sydäntäni vasten:
nuku ja uinu, lapseni, sillä aurinko on poissa-

Edith Södergran (suom. Uuno Kailas)

Eväsretki

Tänään nautin lounaan metsässä. Kylmä tuuli ei kyllä tehnyt siitä kovin miellyttävää, mutta pilkahteleva aurinko lupaili hyvää. Valitettavasti se vaikutti tänään niin ujolta että piiloili koko retken ajan pilvien takana vain välillä kurkistaen harmaan massan takaa. 

Mehevä suklaakakku

 Naapurilla on tänään tupaantuliaiset ja tein sinne tällaisen suklaakakun. Nyt en meinaa malttaa odottaa että pääsen maistamaan. Tuoksu on ainakin todella herkullinen. Ohjeen löysin Dan Sukkerin sivuilta. Ja ihme kyllä, seurasin tälläkertaa täydellisesti ohjetta, enkä alkanut varioimaan mitään.

 200 g tummaa suklaata
150 g voita tai margariinia
1 ½ dl Dansukker Tummaa Muscovadosokeria
1 dl Dansukker Luomuruokosokeria
3 munaa
2 dl vehnäjauhoja
½ dl sokeroimatonta kaakaojauhetta
1 tl Dansukker Vaniljasokeria

Vuokaan
voita tai margariinia
korppujauhoja, mannasuurimoita tai kookoshiutaleita

Paloittele suklaa ja laita se yhdessä voin tai margariinin kanssa kattilaan. Sulata miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen. Ota seos pois liedeltä. Lisää joukkoon sokerit, munat ja keskenään sekoitetut kuivat aineet.

Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun noin litran vetoiseen kakkuvuokaan. Paista 150–175 asteessa noin 50 minuuttia, tai kunnes pinta näyttää jähmettyneeltä. Anna seistä noin 10 minuuttia ennen kumoamista.

Syksy saapuu

 Tein tänään pikaisen kävelylenkin kameran kanssa metsään katsomaan miten syksy tekee tuloaan. Oli jo todella kylmää ja kädet olivat ihan kohmeessa lenkin päätteeksi. Muutamia kuvia sain kuitenkin napattua vaikka illan hämäryys jo alkoi häiritä kameran tarkentamista. Olisi pitänyt olla hyvä tuki jotta kuvista olisi tullut tarkkoja. Olen kuitenkin ihan kohtalaisen tyytyväinen kuviin. Parasta oli kuitenkin metsän rauha ympärillä.